Omaa sosiaalista käyttäytymistä arvioiden

Jo ennen tätä kurssia on mielessäni pyörinyt blogin perustaminen. Sopivaa aihetta ei vain ole tahtonut löytyä. Suurin syy tähän on ollut lähinnä se, että ajattelen, etten halua kirjoittaa tyhjänpäiväistä lätinää.

Myös sitoutuminen blogiin on arveluttanut. Jos kerran kirjoittamisen aloittaa, pitää asioista löytyä sanottavaa useammin kuin kerran kuukaudessa.

Tämän blogin aloittamista helpotti se, että aihealue oli määritelty. Se oli vieläpä sellainen, jonka kanssa olen itsekin päivittäin tekemisissä. Tähän se blogin pitämisen helppous sitten loppuikin.

Vaikka sosiaalisesta mediasta ja sen vaikutuksesta omaan elämään tekee havaintoja päivittäin, en läheskään aina halunnut päivittää niitä kaikkien näkyville. Syy ei ole se, että ne olisivat olleet tylsiä tai maailmaa mullistavia, lähinnä tein arkielämän havaintoja.

Jo ensimmäisessä postauksessa kritisoin sitä, että nykypäivänä ihmiset muodostavat ensivaikutelman toisista ihmisistä sosiaalisen median välityksellä, eivätkä kasvotusten tavatessaan.

Uskon, että oma "laiskuuteni" sosiaalisen median parissa johtuu osittain tästä. En halua pitää yhteyttä ystäviini vain virtuaalimaailmassa. Haluan tavata heitä henkilökohtaisesti, keskustella, viettää aikaa yhdessä.

Haluan myös tutustua uusiin ihmisiin. Tavata heitä, luoda uusia, syvällisiä ihmissuhteita. En vain verkostoitua ja haalia ympärilleni joukkoa kasvottomia, persoonattomia nettiprofiileita.

Kuten huomata saattaa, minulla on vieläkin ennakkoluuloja sosiaalista mediaa kohtaan. Nimestään huolimatta se ei ole sellaista sosiaalisuutta kuin itse arvostan. Myönnän, että sosiaalinen media tarjoaa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia, enkä halua tuomita sitä täysin huonona keksintönä.

Näen sosiaalisen median sovellukset hyödyllisenä työelämän piirissä. Niiden avulla on nopeaa ja helppoa luoda suhteita ja verkostoja ammattilaisten kesken ympäri maailman, ja kehittää uudenlaisia yhteistyökuvioita.

Mitä tulee omaan sosiaaliseen elämään, kannattaa mielestäni jokaisen aika ajoin nostaa katse ruudulta ja lähteä tapaamaan ystäviään, luoda oikeita, kestäviä sosiaalisia suhteita.

Miten itse ajattelin jatkaa sosiaalisen median parissa? En usko, että minua ihan lähiaikoina löytää Twitteristä, eikä Facebook-profiiliini ala ilmestyä päivityksiä monta kertaa päivässä. Joitain myönnytyksiä olen kuitenkin valmis tekemään, ja uskon, että kunhan löydän aikaa, väsään itselleni profiilin LinkedIniin.

Sillä niin paljon kuin arvostan yksityisyyttäni, en voi kieltää sitä, että ammatillisia kontakteja luodaan verkkomaailmassa. Itsestään pitää antaa jotain, jotta pääsee osaksi tätä verkkoyhteisöä.

Katso ylös - näe ja koe maailma

Kun astut ovesta ulos, näppäilet puhelinta.
Kun odotat bussia, näppäilet puhelinta.
Kun taitat matkaa bussissa, näppäilet puhelinta.
Kun pääset perille, näppäilet puhelinta.

Suurimman osan päivästä katse on suunnattu alas, puhelimen ruutuun. Mitä kaikkea silloin menetämmekään? Tässä video, joka sai minut ajattelemaan ja havahtumaan myös omaan toimintaani.

Sähköinen ammattiyhteisö mahdollistaa kansainväliset yhteistyökuviot

Verkkoyhteisöpalvelu LinkedIn on varmasti monelle jo varsin tuttu, mutta itselleni vielä melko tuntematon sovellus.

LinkedInin perimmäinen tarkoitus on toimia verkostoitumisvälineenä etenkin ammattimielessä. Käyttäjät voivat ladata palveluun oman cv:nsä, kertoa harrastuksistaan ja kiinnostuksenkohteistaan, saada suosituksia entisiltä pomoilta ja työkavereilta sekä suositella itse muita.

Vaikka toiminta LinkedInissä keskittyy paljon työelämään, ei kyseessä ole varsinainen työnhakupaikka. LinkedIn tarjoaa mahdollisuuden laajentaa omaa verkostoaan, jonka kautta on mahdollista saada työtarjouksia ja löytää hakemiaan työntekijöitä.

Virallisesti palvelu perustettiin toukokuussa 2003, ja tällä hetkellä sillä on käyttäjiä yli 250 miljoonaa ympäri maailman.

Kuulostaa oivalta ja helpolta tavalta tavoittaa ammattilaisia myös Suomen ulkopuolelta. Näkisin, että juuri tässä on LinkedInin hyödyllisin ominaisuus. Ammatillinen yhteistyö eri kulttuurien välillä mahdollistaa innovatiiviset keksinnöt ja avaa ovia täysin uudenlaisiin projekteihin.

Onkin hienoa, että niin sanottujen tavallisten ihmisten käytössä on työkalu, joka tekee tästä yhteistyöstä mahdollista. Harvalta ihmiseltä nimittäin löytyy valmiita kontakteja jokaiseen maailmankolkkaan. Tässä LinkedInin tarjoamat verkostoitumismahdollisuudet ovat korvaamaton apu.

Kuten jo aiemmin olen todennut, tuntuu juuri aktiivisesta yhteisöllisyydestä ja verkostoitumisesta tulleen trendi nykymaailmassa. Vaikka se asettaakin ihmiset uusien haasteiden eteen, tarjoaa se myös mahdollisuuksia, jotka ennen eivät olisi olleet toteutettavissa näin vähäisin resurssein.

Näillä mahdollisuuksilla tarkoitan juuri kansainvälistä yhteistyötä eri alojen ammattilaisten välillä. Periaatteessa siihen ei enää tarvita kuin tietokone, toimiva nettiyhteys ja yhteinen kieli. On vain omasta innokkuudesta ja aktiivisuudesta kiinni, miten näitä verkostoitumisvälineitä haluaa hyväkseen käyttää.

Videolla vaikuttamista

Videokuvaus on taito, joka myös kirjoittavan toimittajan täytyy hallita. Usein paperilehden kirjoitettua juttua täydentääkin lehden verkkosivuilla julkaistava videopätkä.

Video on oiva tapa taustoittaa juttua, kertoa lisää mielenkiintoisia yksityiskohtia, tuoda esiin laajempaa näkökulmaa ja totta kai kerätä jutulle lisää klikkauksia.

Videokuvaus on älypuhelinten aikana äärettömän helppoa - lähes jokainen pystyy tuottamaan liikkuvaa kuvaa. Valitettavasti tämä tarkoittaa myös sitä, että usein videoiden laadussa olisi toivomisen varaa. On myös harmillista huomata, että välillä lehtien uutisvideot näyttävät kiireessä ja paineessa kasatuilta.

Mielestäni laadukkaat videot ovat kilpailuvaltti lehdille, sillä moni niitä varmasti mielellään katsoisi. Itse olen pyrkinyt kehittämään niin videokuvaus- kuin editointitaitojani juuri työmarkkinoita silmällä pitäen.

Tässä seuraavassa esittelyssä sosiaalisen median sovellus, joka mahdollistaa videoiden jakamisen.

Kyseessähän on Vimeo, jota en itse kylläkään vielä ole kokeillut, mutta jos videoita tulee joskus kuvailtua enemmän, niin miksipä ei.

Vimeo on englanninkielinen videopalvelu, joka perustettiin vuonna 2004. Palveluun rekisteröityminen ja videoiden katsominen on ilmaista. Rekisteröityneet käyttäjät  voivat muun muassa lisätä sivustolle omia videoitaan ja kirjoittaa videoiden yhteyteen kommentteja. Käyttäjillä täytyy olla tekijänoikeudet lataamiinsa videoihin.

Palvelun suosio on ollut jatkuvassa kasvussa, ja tällä hetkellä sillä on miljoonia käyttäjiä ympäri maailman.

Itselläni on suurempi kynnys kuvata liikkuvaa kuvaa kuin ikuistaa hetkiä niin sanotulle normaalille kameralle. Tietyllä tavalla miellän videokuvauksen ammattilaisten puuhaksi, vaikka molemmat tavat vaativat onnistuakseen visuaalista silmää.

Onnistuneen videon pitää pystyä kertomaan tarina ja välittämään viesti, mutta niinhän yksittäisen valokuvankin täytyy. Kun asiaa alkaa pohtia, kumpi oikeastaan on vaikeampaa? Vangitsevan, informatiivisen hetken ikuistaminen yhteen kuvaan vai samaisen hetken kertominen juonellisen tarinan, videon avulla.

En tiedä, onko oikeaa vastausta olemassa, sillä kummassakin tekniikassa on keinonsa. Varmaa kuitenkin on, että ammattitaitoinen valokuvaaja tai videokuvaaja siihen pystyy, ja se juuri tekee minusta kuvallisesta ilmaisusta mielenkiintoista. Varsinkin kun itse olen tottunut työskentelemään enemmän sanojen parissa.

Kun yhteisöllisyydestä tuli trendi aikakauslehtimaailmassa

Viime aikoina huomioni on kiinnittynyt siihen, miten sosiaalisesta mediasta ja vuorovaikutuksellisuudesta on tullut kiinteä osa aikakauslehtijournalismia.

Erityisesti naistenlehtien uusin trendi näyttäisi olevan yhteisöllisyys. Tämä tarkoittaa siis sitä, että lehtiä tehdään tiiviisti yhteistyössä lukijoiden kanssa.

Tässä muutamia esimerkkejä: Trendi kuuluu osaksi Lilyä, joka on eräänlainen blogiyhteisö ja Cosmopolitanin MyCosmo-yhteisössä rekisteröityneet käyttäjät voivat luoda sisältöä lehteen ja sen verkkosivuille. Myös Olivia-lehdellä on Oma Olivia -palvelu, jonka kautta lukijat pääsevät jakamaan ajatuksiaan.

Yhteistä kaikille edellämainituille on, että lukijat otetaan osaksi lehden tekoa. Nykymaailmassa toimittajat eivät ole ainoita, jotka kirjoittavat ja kuvaavat juttuja lehteen. Nyt myös lukijat pääsevät osaksi tätä prosessia - heistä on tullut aktiivisia sisällöntuottajia.

Millaisia vaikutuksia tällä on lehden sisältöön? Jos samat jutut ovat luettavissa ilmaiseksi verkkosivuilla, kuka suostuu maksamaan lehden tilauksesta? Kuinka paljon lukijoita voidaan osallistaa ja miten heidän tekemänsä työ korvataan?

Uudenlaiset sisällöntuotantotavat pistävät miettimään toimittajan tulevia työnäkymiä ja -tehtäviä. Selvää on, että lehtien toiminta on varsinaisen printin ohella siirtymässä verkkoon, jossa lukijoiden kanssa voidaan olla vuorovaikutuksessa ennen näkemättömällä tavalla. Tarjolla on mahdollisuuksia, mutta niitä täytyy osata hyödyntää kaikille osapuolille järkevällä tavalla.

Pelastaako sosiaalinen televisio tv-journalismin?

12 teemaa, 12 dokumenttielokuvaa, 12 keskustelua. Isäntinä Madventures-sarjasta tutut Riku Rantala ja Tunna Milonoff.

Näistä elementeistä syntyi viime syksyn tapaus, Suomen suurin elokuvakerho Docventures. Liekö kukaan onnistunut välttymään tältä ilmiöltä tai sen oheistapahtumilta.

Osallistuin eilen Haaga-Heliassa järjestettyyn Journalismiseminaariin, jossa Docventuresin toimittaja ja tuottaja Riku Rantala sekä vastaava tuottaja Elise Pietarila kertoivat uudenlaisen, sosiaalisen television synnystä ja sen luomista mahdollisuuksista.

Elokuvien katsomisen ohella tekijät halusivat osallistaa katsojat keskusteluun dokumenttielokuvista ja niiden aiheista sosiaalisen median kautta. Viikottain elokuvakerho keräsikin vastaanottimien ääreen mitä erilaisimpia kisakatsomoja.

Yleisö otti Docventuresin omakseen. Tällä hetkellä ohjelman Facebook-sivulla on tykkääjiä lähes 70 000. Sosiaalinen media oli kanava, jonka avulla haluttiin saada ihmiset kelaamaan, puhumaan ja osallistumaan pelkän passiivisen sohvalla makaamisen ja ruudun tuijottamisen sijaan.

Miten tämä käytännössä tapahtui? Jokainen elokuva alustettiin televisiossa ja sen jälkeen se katsottiin yhdessä. Illat päättyivät keskusteluun elokuvasta ja sen teemoista asiantuntijavieraan kanssa. Myös kotikatsomot jakoivat ajatuksiaan ja mietteitään elokuvasta ruutuun nostetun shoutboxin ja sosiaalisen median tärkeimpien kanavien välityksellä.

Tekijöiden mukaan tämä toimi, ja sosiaalinen media näytti mahtinsa saaden aikaan konkreettisia tekoja. Oivallisina esimerkkeinä mainittakoon Lihaton lokakuu, Suomen paras köyhä -tempaus, Leffapiknik ja Liity kirkkoon NYT! -kampanja.

Kyse oli yhteisöllisestä tapahtumasta, ja seminaarissa esiin nousikin ajatus, että kun yleisö saa osallistua, tulee show'sta sen oma. Sitouttamisessa piili tekijöiden mukaan Docventuresin vahvuus.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että kun yleisö on sosiaalisessa mediassa saavutettu, täytyy sitä aktiivisesti osallistaa. Laadukas sisältö löytää kyllä yleisönsä, ja Rantala uskookin, että sosiaalinen televisio voi olla pelastus tv-journalismille.

Kun yksityisyyden raja haalistuu

Kuinka paljon sinä olet valmis jakamaan itsestäsi Internetissä?

Sosiaalinen media on siitä oiva väline, että sitä seuraamalla pysyy helposti kärryillä maailman tapahtumista. Viime viikolla huomioni kiinnittyi ilmiöihin, jotka ovat suosittuja Instagramissa. Esimerkkinä mainittakoon palvelussa leviävä #aftersex-trendi, josta Nyt-liite uutisoi.

Kyse on siis siitä, miten Instagramista löytyy tuhansia valokuvia, jotka on varustettu #aftersex-hästägillä. Lähiaikoina myös tunnetut uutissivustot, kuten Time ja Daily Mail, ovat nostaneet nämä kuvat julkisuuteen yhteiskunta- ja sosiaalisen median analyysin varjolla.

Miksi nykymaailman ihmisillä on pakottava tarve kaiken jakamiseen? Eikö mitään haluta pitää enää vain itsellä? Miten paljon yksityisyyden käsite voi vielä haalistua ennen kuin se katoaa kokonaan?

Niille, jotka eivät Instagramiin vielä ole törmänneet, kerrottakoon, että kyseessä on syksyllä 2010 perustettu ilmainen kuvien jakopalvelu. Käyttäjät voivat ladata sinne kuvia sekä kommentoida ja tykätä muiden kuvista. Kesästä 2013 lähtien palveluun on voinut ladata myös videoita.

Instagram on tarkoitettu mobiililaitteille, joten sen käyttö edellyttää sovelluksen lataamista. Jos palveluun ei kuitenkaan halua rekisteröityä, voi kuvia selata koneelta Webstagramin kautta. Tällöin tarvitsee vain tietää etsimänsä henkilön nimi tai nimimerkki.

Itse olen käyttänyt Instagramia noin vuoden päivät. Alku oli haastavaa. Millaisia kuvia tänne kuuluu laittaa? Miten niitä hästägejä käytetään? Ketä voin seurata? Kiiinnostavatko kuvani ketään?

Olen kuitenkin huomannut, että Instagramissa tärkeintä on, ettei itseään ota liian vakavasti. Kynnys ladata kuvia palveluun on ainakin itselläni matalampi kuin esimerkiksi päivittää Facebookia.

Puhelin, jolla kuvia on helppo napsia, kulkee taskussa mukana joka paikkaan. Kuvat ovat ikuistuksia hetkistä - henkilökohtaisia, mutta eivät liian paljastavia.

Instagramissa on ystävien lisäksi kätevä seurata myös julkisuuden henkilöitä. Omalle seurantalistalleni ovat päätyneet muun muassa erinäiset taidemuseot, teatterit, lehdet, bändit ja suunnittelijat.

Keksimme ystävieni kanssa hyödyntää Instagramia myös toukokuista Ravintolapäivää silmällä pitäen. Promoamme nimittäin kahvilaamme siellä, ja hästäghän on #herkkukahvilasokerihumala.